Völvat: Ennustajat ja tietäjät
Muinaiset skandinaavit ja germaanit kutsuivat papittaria ja ennustajia nimellä “völva” (tai vanhalla yläsaksalla “vala” ja “wala”). Muinaisnorjan termit “seiðkona” ja “spákona” sekä muinaisenglannin “spaewife” tai “wicce” (vanha nimitys noidalle) viittaavat naisiin, jotka harjoittivat jotakin pohjoismaisen magian muotoa. Nämä naiset ovat keskeisiä hahmoja germaanisessa mytologiassa.
Völva-sanan etymologia
Sanan “völva” uskotaan juontuvan sanasta vǫlr, joka tarkoittaa värttinää. Sanaa voidaan verrata kantagermaaniseen sanaan *walwōn, josta on kehittynyt englannin kielen “wand” (sauva). Völva (monikossa völur) olisi siis nornien tavoin värttinän kantaja.
Völvat harjoittivat perinteisiä esoteerisia taitoja, kuten seiðriä (loitsiminen), spáta (ennustaminen) ja galdria (riimumagia, šamanismi). Heitä kutsuttiin nimellä fjölkunnig, mikä tarkoittaa niitä, joiden tieto (kunne) on täydellistä tai kokonaista (fjol).
Eri roolit ja terminologia
Niitä, jotka harjoittivat vain spáta, kutsuttiin nimellä spákona tai spækona, mikä tarkoittaa muinaisnorjaksi ennustavaa naista. Muinaisenglanniksi heitä kutsuttiin nimellä spæwīfe. Tämä sana juontaa juurensa kantagermaaniseen *spah- ja indoeurooppalaiseen juureen *(s)peḱ (katsoa, havainnoida, nähdä), ja se on sukua latinan sanalle specio (“minä näen”) sekä sanskritin sanoille spáçati ja páçyati (“hän näkee”). Tätä taitoa harjoittavia miehiä kutsuttiin nimellä spámaðr.
Samoin seiðrin kohdalla puhuttiin seiðkonasta (nainen) tai seiðmaðrista (mies). Mytologian ja historiallisten kertomusten mukaan völvilla uskottiin olevan niin suuret voimat, että jopa Odin, jumalten isä, pyysi heiltä apua saadakseen tietää jumalten tulevaisuuden. Tästä kertoo erityisesti Völuspá, jonka nimi “völv-s-spá” kääntyy muotoon “ennustajan laulu”.
Värttinä tunnetaan nimellä seiðstafr, “seiðr-sauva”. Se on yksi Freijan tunnusmerkeistä ja völvien työkalu.
Historiallisia kertomuksia völvista
Gallian sotaa käsittelevissä kommenteissaan Julius Caesar kirjoittaa taistelusta germaanipäällikkö Ariovistusta vastaan (58 eaa.):
“Kun Caesar kysyi vangeilta, miksi Ariovistus ei ryhtynyt taisteluun, hän sai tietää syyn: germaaneilla oli tapana, että perheenäidit päättivät enteitä tarkasteltuaan ja oraakkelinlausuntoja annettuaan, pitikö taisteluun ryhtyä vai ei; he sanoivat, ettei kohtalo sallisi germaanien voittaa, jos he aloittaisivat taistelun ennen uuttakuuta.”
Tacituksen kirjoitukset (1. vuosisata jaa.) tarjoavat myös mainintoja näistä germaanisista ennustajista. Hän kuvailee näitä “papittaria” valkoisiin pukeutuneiksi vanhoiksi naisiksi, jotka uhrasivat sotavankeja ja pyhittivät vuotaneen veren (Blót-seremonia), mikä oli välttämätöntä ennustamisessa.
Historioitsija Jordanes mainitsee teoksessaan Getica (XXIV:121) goottilaisia völvia nimeltä Aliorumnas. Nämä völvat etsivät turvapaikkaa hunnien luota kuningas Filimerin karkotettua heidät.
Kronikoitsija Paulus Diaconus kuvailee myös, kuinka vandaalit etsivät 7. vuosisadalla Odinin apua voittaakseen. Lombardien päälliköiden äiti Gambara pyysi Freijan apua, joka hyvien suhteidensa ansiosta völvansa kanssa huijasi Odinia ja varmisti siten kansansa voiton.
Arabidiplomaatti Ahmad ibn Fadlan antaa yksityiskohtaisen kuvauksen völvan suorittamasta ihmisuhrista matkallaan Volgan bulgaarien luona vuonna 921. Erään varjagi-päällikön hautajaisissa orjatar uhrasi itsensä tullakseen haudatuksi isäntänsä kanssa.
Landnámabókissa mainitaan völva nimeltä Þuríðr Sundafyllir, jonka kerrotaan täyttäneen vuonon kaloilla nälänhädän torjumiseksi. Tätä pidetään Landnámabókissa historiallisena tosiasiana.
Völvat skandinaavisessa kansanperinteessä
Muinaisessa skandinaavisessa yhteiskunnassa völva oli iäkäs nainen, joka oli vapautunut perheen velvollisuuksista. Hän vaelsi maassa nuorten miesten ryhmän saattelemana, ja hänen palveluksiaan pyydettiin vakavissa tilanteissa. Hänen auktoriteettinsa oli ehdoton, ja hän sai palveluksistaan hyvän palkkion.
Skandinaavisen kirjallisuuden kuuluisimpia völvia ovat Völuspán Heidi ja Gróa-noita (Svipdagsmál-runoelmasta). Hyndluljóðissa jumalatar Freija tapaa völva Hyndlan, ja he matkaavat yhdessä Valhallaan.
Muut saagat mainitsevat myös völvia, kuten Eerik Punaisen saagan Þórbjörgr ja Ynglingien saagan Huld. Baldrs draumar -runossa völvalta kysytään neuvoa Baldrin unen tulkitsemiseksi. Galdr- ja spá-rituaalit päättyvät Ragnarökin päivänä.
Völvien rituaalit
Vihkimys
Grógaldr-runossa (“Gróan loitsu”) viitataan völvaksi vihkimisen ehtoihin. Svípdagr lähetetään äitipuolensa Skaðin toimesta etsimään pääsyä Menglödin (toinen nimitys Freijalle) kammioon. Svípdagr pyytää apua kuolleelta äidiltään, Gróalta, joka on völva, lausumalla yhdeksän suojaloitsua. Loitsut liittyvät elämän ja luonnon eri osa-alueisiin.
Seiðr-rituaali
Eerik Punaisen saagassa kuvaillaan, kuinka völva Þórbjörgr eli Þorbjörg Lítilvölva suorittaa seiðr-rituaalin. Ennen hänen saapumistaan talo siivotaan perusteellisesti. Hänet otetaan vastaan kunnioituksella ja ohjataan kunniapaikalle. Völva saa erityisen aterian, joka koostuu puurosta, vuohenmaidosta ja talon eläinten sydämistä valmistetusta muhennoksesta.
Ensimmäisen talossa vietetyn yön jälkeen seuraava päivä on omistettu seiðr-tanssille, joka vaatii erityisiä välineitä. Hänelle rakennetaan erityinen koroke, jossa ryhmä nuoria naisia laulaa loitsuja kutsuakseen voimia, joiden kanssa völva haluaa kommunikoida.
1200-luvun islantilaisessa laissa mainitaan, että seiðr (“útiseta”) peikkojen herättämiseksi ja pakanallisten rituaalien harjoittamiseksi oli kuolemanrangaistuksen alainen teko. Vielä vuonna 1854 puhuttiin tietynlaisesta noituudesta, jossa maagikko vietti yön ulkona ennustaakseen tulevaisuutta.
Rituaaliasu
Eerik Punaisen saagassa völva esiintyy siniseen tai mustaan takkiin pukeutuneena, joka on koristeltu korut ja yltää jalkoihin asti. Hän pitelee kädessään kuparista ja jalokivin koristeltua seiðstafr-sauvaa. Lisäksi mainitaan lasihelmistä tehty kaulakoru, mustasta lampaannahasta ja valkoisesta kissannahasta tehty päähine sekä lehmännahkaiset kengät ja valkoiset kissannahkaiset käsineet.
Seiðstafr
Seiðstafr on symbolinen tai todellinen kuparista tai puusta valmistettu värttinä. Tämä sauva on völvan maagisen voiman symboli. Se, jota lyödään tällä sauvalla kolmesti poskelle, menettää muistinsa. Näkymättömiä siteitä voitiin kutoa kangaspuista ihmiseen (esimerkiksi soturiin). Solmujen “sitoimisen” tai “avaamisen” taito saattoi vaikuttaa elämän eri osa-alueisiin, mukaan lukien sodat.
Seiðstafr viittaa myös norneihin, kohtalon kutojiin pohjoismaisessa mytologiassa. Englannissa “distaff side” (värttinän puoli) tarkoitti 1800-luvulle asti äidinpuoleista sukua.
Völville omistautuneet jumalat
Freija
Magiaan yhdistetty jumalatar on ennen kaikkea Freija. Hän opettaa seiðrin Æsir-jumalille ja hänet tunnetaan viisaudestaan ja maagisista voimistaan.
Sif
Proosa-Eddan prologissa völva selittää, että Sif, Thorin vaimo, oli myös spákona.
Odin
Freija opetti seiðrin Odinille, vaikka tämä on sotajumala. Odin on myös magian mestari löydettyään riimut Rúnatal-runon mukaisesti.
Jos haluat tietää lisää viikinkien kiehtovasta maailmasta, tutustu muihin viikinkiblogi-artikkeleihimme ja vieraile verkkokaupassamme löytääksesi näiltä muinaisilta ajoilta inspiroituneita tuotteita.
