Sitä näkee kaiverrettuna “viikinkiaiheisiin” sormuksiin, rannekoruihin ja riipuksiin: ympyräksi kiertyvä käärme, joka puree omaa häntäänsä. Sitä myydään pohjoismaisena ikuisuuden symbolina. Todellisuus on kuitenkin mielenkiintoisempi – ja hieman kiusallisempi.
Symboli, joka syntyi kaukana vuonoista
Sana itsessään on kreikkaa: ouroboros (οὐροβόρος), “hännänsyöjä”. Vanhin tunnettu esitys ei ole peräisin Skandinaviasta vaan Egyptistä: kaksi käärmettä kiertää aurinkojumalan hahmoa Tutankhamonin haudan hautateksteissä 1300-luvulla eaa. Aihe siirtyi myöhemmin kreikkalais-egyptiläiseen alkemiaan: 200-luvulla eläneelle Kleopatra Alkemistille attribuoidussa piirroksessa käärme ympäröi kolmea sanaa – ἓν τὸ πᾶν, “yksi on kaikki”. Sykli, uudistuminen, ykseys: tätä ouroboros tarkoittaa, ja se tarkoitti sitä vuosisatoja ennen ensimmäistäkään viikinkilaivaa.
Toisin sanoen, ouroboros ei ole viikinkisymboli.
Mutta kuva on todellakin pohjoismainen
Oikotie on kuitenkin perusteltu, sillä pohjoismaisella mytologialla on oma käärme, joka puree häntäänsä: Jörmungandr, Midgårdin käärme. Lokin ja jättiläisnainen Angrboðan poika, Fenrir-suden ja Hel-jumalattaren veli, jonka Odin heitti ihmisten maailmaa ympäröivään valtamereen. Se kasvoi siellä niin suureksi, että se kiersi koko maailman – ja kuten Snorri Sturluson kirjoittaa Gylfaginningissa, “se puree omaa häntäänsä” (bítr í sporð sér).
Tämä teko on siis todistettu sanasta sanaan 1200-luvun lähteissä. Skandinaavit eivät vain kutsuneet sitä “ouroborokseksi” eivätkä nähneet siinä ensisijaisesti ikuisuuden symbolia: Jörmungandr on kaaoksen olento, Thorin vannoutunut vihollinen. Heidän on määrä surmata toisensa Ragnarökissa – jumala lyö sen maahan, mutta luhistuu yhdeksän askeleen jälkeen käärmeen myrkkyyn.
Mitä sormessasi siis todella kannat?
Pohjoismaisesta inspiraatiosta ammentavassa korussa omaa häntäänsä pureva käärme on kahden perinteen kohtaaminen: muoto ja nimi tulevat Välimereltä, maailmankäärmeen kuvasto taas Edda-runoista. Se ei ole ristiriita – se on kulttuurien sulautumista, juuri sellaista kulttuurivaihtoa, jota viikingit itsekin harjoittivat Bysantista Irlantiin.
Tieto ei vähennä esineen arvoa: se antaa sille rehellisen tarinan kerrottavaksi. Käärmekorumme leikittelevät tällä kaksoismerkityksellä, ouroboroksen ikuisen syklin ja Jörmungandr:n mahtipontisen uhan välillä.
