Seidr: pohjoismainen noituus ja völva-ennustajien jumalalliset ilmestykset
Seidr (muinaisnorjaksi: seiðr) on muinainen noituuden tai magian muoto, jota pohjoismaiset pakanat harjoittivat. Tämä mysteereitä ja symboliikkaa täynnä oleva perinne herättää edelleen suurta kiinnostusta ja tutkimusta. Sukelletaan maailmaan, jossa miehet ja naiset pyrkivät kommunikoimaan jumaluuksien kanssa ja vaikuttamaan tapahtumien kulkuun.
Ketkä harjoittivat Seidriä?
Seidr sisälsi loitsuja ja manauksia, toisin kuin galdr, joka oli käytännönläheisempää, shamaanisempaa ja keskittyi ekstaattisiin transseihin. Seidrin pääasiallisia harjoittajia olivat naiset, joita kutsuttiin nimellä völva tai seiðkona (kirjaimellisesti “nainen, joka näkee”). Siitä huolimatta oli olemassa myös miehiä, jotka harjoittivat tätä magian muotoa; heitä kutsuttiin nimellä seiðmaðr (kirjaimellisesti “mies, joka näkee”).
Viikinkiajalla miehen harjoittamaa Seidriä pidettiin usein ergi-käsitteen alaisena (“naismainen” tai “epämiehekäs”), sillä sen manipuloivat piirteet olivat ristiriidassa suoraselkäisen ja rehellisen miehen ihanteen kanssa. Tämä sukupuolittunut käsitys oli syvällä pohjoismaisessa yhteiskunnassa.
Jumalalliset kertomukset ja mytologinen kiusallisuus
Jumalatar Freija, ja mahdollisesti muutkin pohjoismaisen mytologian jumalattaret, olivat Seidrin harjoittajia. Jopa Odin, yksi tärkeimmistä jumalista, harjoitti sitä, vaikka se näyttikin olevan hänelle kiusallinen aihe. Itse asiassa Lokasennassa Loki syyttää Odinia Seidrin harjoittamisesta käyttäen tätä loukkauksena.
Silti jotkut uskovat, että Odin, ylijumalana, oli näiden moraalilakien yläpuolella. Kuten muidenkin indoeurooppalaisten polyteististen uskontojen jumaluudet, hänellä oli toiminnan vapaus, jota kuolevaiset eivät voineet sallia itselleen.
Anglosaksiset yhteydet ja vertailevat käytännöt
Anglosakseilla oli Seidriin liittyviä sanoja: siden ja sidsa, joita käytettiin usein haltioihin (ælfe) liittyvissä yhteyksissä, ja niillä oli samankaltainen merkitys kuin Seidrillä. Muinaisenglannin taikuuden harjoittajia tarkoittavien termien joukosta löytyy wicca (m.) tai wicce (f.), josta nykyinen sana “noita” (witch) juontuu, vaikka wicca-termin ja siden- tai sidsa-sanojen välillä ei ole suoraa yhteyttä.
Seidrin muodot ja käytännöt
Snorri Sturlusonin Ynglinga-saagan (luku 7) mukaan Seidr sisälsi sekä ennustamista että manipuloivaa magiaa. Vaikuttaa siltä, että Seidr-ennustaminen erosi yleisistä enteistä sen metafyysisemmän luonteen vuoksi.
Shamanismi, joka on maailmanlaajuinen perinne ja jolla on todennäköisesti esihistorialliset juuret, muistuttaa monin tavoin Seidriä. Jacob Grimmin vuonna 1835 julkaisemasta Deutsches Wörterbuch -teoksesta lähtien tutkijat ovat löytäneet balttilais-suomalaisia yhteyksiä seid-sanaan, yhdistäen sen saamelaisten shamaanien käytäntöihin.
On kuitenkin tärkeää huomata, että suomen kielen sana seita tai saamen kielen sieidde kuvaavat puusta tai Kivi-muodostelmasta syntynyttä ihmishahmoa, eikä niillä ole suoraa yhteyttä “magiaan” tai “noituuteen”. Nämä termit saattavat kuitenkin juontua Seidristä.
Esimerkkejä Seidrin harjoittamisesta
Eerikki Punaisen saagassa Grönlannissa elänyt völva Þórbjörg lítilvölva pukeutui siniseen takkiin ja mustaan lampaannahkaiseen päähineeseen, jota koristi valkoinen kissankarva. Hänellä oli myös symbolinen jalokivi, joka haudattiin joskus hänen mukaansa, ja hän istui korkealla korokkeella.
Örvar-Oddr-saagassa kaapu oli kuitenkin musta, ja völvalla oli mukanaan rukki. Nämä yksityiskohtaiset kuvaukset, vaikka ne ovatkin kiehtovia, herättävät kysymyksen siitä, missä määrin ne heijastavat aitoja esikristillisiä käytäntöjä ja missä määrin kristittyjen kirjoittajien mielikuvitusta.
Galdr-termin ja sen muinaisenglanninkielisen vastineen, gealdorin, transkriptio on kehittynyt nykyiseksi englannin kielen sanaksi yell (huutaa). Monet kenningit vertasivat taistelun ääniä Seidr-lauluihin, mikä viittaa siihen, että ääni oli todennäköisesti hyvin korkea.
Seidr pohjoismaisessa mytologiassa
Freija on Ynglinga-saagassa tunnistettu Seidrin mysteerien asiantuntijaksi. Hän johti myös uhritoimituksia, ja hänen uskotaan tuoneen Seidr-tiedon aasojen keskuuteen – tapa, joka kuului alun perin vaanien perinteisiin.
Sanotaan myös, että hän opetti Odinille tämän käytännön salaisuudet. Lokasennassa Loki syyttää Odinia Seidrin harjoittamisesta ja tuomitsee sen miehelle sopimattomaksi taidoksi. Tämä tuomio voi olla perusteltu Ynglinga-saagassa, jossa Snorri selittää, että jokaista Seidrin harjoittajaa pidettiin heikkona ja voimattomana.
Mahdollinen esimerkki Seidrin harjoittamisesta pohjoismaisessa mytologiassa on Völuspá-runon völvan eli ennustajan Odinille antama profeetallinen näky. Hänen näkynsä ei liity suoraan Seidr-käytäntöön, vaikka sana esiintyykin yhteydessä Heiðr-nimiseen hahmoon, joka yhdistetään perinteisesti Freijaan, mutta joka voi viitata myös völvaan.
Tämän kertomuksen völvan ja nornien välillä on vahva samankaltaisuus. Toinen merkittävä Seidrin harjoittaja on noita Groa, joka yritti auttaa Thoria ja joka kutsuttiin haudastaan Svipdagsmál-runossa.
Johtopäätös
Seidr rituaaleineen ja mystisine harjoittajineen kiehtoo edelleen niitä, jotka ovat kiinnostuneita pohjoismaisesta mytologiasta ja muinaisista magian muodoista. Jos haluat tietää lisää tästä kiehtovasta maailmasta ja löytää muita artikkeleita viikinkikulttuurista, tutustu blogiimme ja vieraile verkkokaupassamme Viikinkikorut.
