Viikinkitalot: skandinaavisen arkkitehtuurin perintö
Viikinkikulttuuri tunnetaan silmiinpistävästä kaksijakoisuudestaan. Toisaalta meillä on rohkeat soturit ja viikinkimytologian jumalalliset uroteot. Toisaalta löydämme viikinkien hienostuneen taiteen kaikessa loistossaan.
Viikingit olivat mestareita korujen valmistuksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa, mutta he olivat myös taitavia kirvesmiehiä ja arkkitehteja. Viikinkitalot edustavat yhtä heidän kulttuurinsa monista perinnöistä – tunnusomaista tyyliä, joka koristaa pohjoisia alueita.
Viikinkitalojen arkkitehtuuri on oma taiteenlajinsa
Viikinkitaiteen ja -kulttuurin ystävät eivät ole ainoita, jotka tunnistavat skandinaavisen arkkitehtuurin tunnusomaisen tyylin. Nämä historiallisena perintönä pidetyt monumentit ja rakennukset inspiroivat yhä nykypäivän pohjoismaista arkkitehtuuria.
Merkittävä monimuotoisuus
Keskiaikainen skandinaavinen arkkitehtuuri on hyvin edustettuna Tanskassa. Sieltä löytyy kaikenlaisia rakennelmia, kuten: viikinkitalojen eri muunnelmia, vaikuttavia viikinkilinnoituksia (trelleborg) ja venevajoja (muinaisnorjaksi naust tai nøst). Kristinuskon tuloon liittyvät uskonnolliset rakennukset ovat myöhempää perua.
Useimmiten viikinkitalot olivat erillisiä rakennuksia. Ne sijaitsivat maatilojen keskellä, hedelmällisten maiden ympäröiminä. Niihin liitettiin toisinaan kanaloita ja navetoita. Vain harvoin rakennukset olivat tiiviisti ryhmittyneet pieniksi kaupungeiksi. Edellä mainittujen lisäksi alueilla oli myös muunlaisia asuntoja, kauppoja ja työpajoja.
Toisaalta viikinkitalojen rakentamisessa käytettiin useita eri rakennustekniikoita:
- Toisinaan he käyttivät puuta, pääasiallista rakennusmateriaalia, sovittamalla ja ristiinlimittämällä palkkeja ja lautoja;
- Toisinaan he täydensivät töitään savi- tai lantaseinillä tai korvasivat puun helpommin saatavilla olevilla materiaaleilla.
Viikinkitalojen ominaispiirteet
Yksi viikinkitalojen arkkitehtuurin silmiinpistävimmistä piirteistä on mittasuhteiden suhde. Rakennukset eivät olleet juuri koskaan korkeita, vaan leveitä ja pitkiä. Linnoitusten torneja lukuun ottamatta rakennukset olivat matalia ja useita metrejä pitkiä.
Lisäksi suurin osa viikinkitaloista rakennettiin korkealaatuisesta tammipuusta, jota saatiin Tanskan metsistä. Ruotsissa ja Norjassa se korvattiin veistetyllä ja liitetyllä havupuulla. Puinen kattorakenne oli useimmiten näkyvissä sisätiloissa, viikinkisymbolein kaiverrettujen palkkien ja vaakasuorien tukirakenteiden välissä.
Ajan myötä rakennustekniikat kehittyivät kestävyyden parantamiseksi. Kosteutta, joka on suurin kulumisen aiheuttaja, vältettiin savi- ja lantaviimeistelyillä.
Toinen tunnettu eriste oli turve, jota saatiin maan pintakerroksesta ja joka ladottiin nauhoiksi tai lohkoiksi. Palkkien suojaamiseksi maaperän kosteudelta niiden perustusten ympärille asetettiin syvälle kiviä.
Lopuksi kolmiomainen katto on viikinkitaloissa lähes vakio. Se muodostuu kolmesta kerroksesta: sisimmästä turvekerroksesta, jonka ruoho on alaspäin, välikerroksesta tiivistettyä maata ja viimeisestä, ylöspäin suunnatusta turvekerroksesta. Kuten alla näemme, ne voivat olla myös puuta.
Pysyäkseen lämpiminä viikingit sytyttivät sisätiloihin tulia. Savu poistui katossa olevan aukon kautta. Vasta paljon myöhemmin kehitettiin savupiiput. Siksi viikinkitaloja kutsuttiin savutaloiksi. Huono ilmanvaihto ja puutteellinen savunkäsittely aiheuttivat myös monia hengitystiesairauksia.
Kirjallisuudessa kuvatut viikinkirakennustyypit
Vaikka viikinkitalot näyttävät ensisilmäyksellä samankaltaisilta, kokenut silmä osaa erottaa erilaiset rakennustyypit toisistaan. Käyttötarkoituksen ja omistajan sosiaalisen aseman mukaan asunnot eroavat toisistaan hienovaraisin vivahtein. Tutkijat ja arkeologit ovat onnistuneet luokittelemaan viikinkirakennukset useisiin kategorioihin.
1 — Viikinkien pitkätalot
Viikinkipäällikön pitkätalon rekonstruktio Lofotr Vikingmuseumissa, Lofooteilla Norjassa.
Pitkätalot (norjaksi langhús, islanniksi skalar) ovat muinaisia viikinkiasuntoja. Vaikka ne rakennettiin pitkänomaisiksi, ne olivat vain 5–7 metriä leveitä.
Niiden mitat vaihtelivat omistajan varallisuuden mukaan. Vaatimattomat maalaistalot olivat vain 15 metriä pitkiä, kun taas tunnetumpien viikinkien talot ylittivät 25 metriä.
Seinät ovat soikeat ja kaarevat tylpässä kulmassa, niin että katto muistuttaa ylösalaisin käännettyä venettä. Tämä vaikutelma on sitäkin silmiinpistävämpi, koska päät ovat kapeammat kuin keskiosa. Sisällä tutkijat epäilevät jopa pilarien pystysuoruutta, sillä ne näyttävät usein vinottain asennetuilta.
Viikinkien pitkätalon sisällä on kaksi keskeistä palkkiriviä, jotka on linjattu yhdensuuntaisesti talon pituusakselin kanssa. Talo on jaettu useisiin huoneisiin puisilla väliseinillä.
Itse asiassa koko saman perheen jälkikasvu nukkui saman katon alla, ja mahdollisesti myös talon orjat. Yhdessä pitkätalossa asui siis noin viisikymmentä ihmistä. Orjat ja eläimet oli erotettu muista asukkaista, ja he pysyivät itäpäädyssä.
Keskikäytävällä sytytettiin puita lämmittämään tiloja. Lattia oli tuoretta maata, joka imi osan kosteudesta.
Viikinkien pitkätalojen rakentaminen oli tietenkin työlästä. Sen lisäksi, että se vaati valtavasti työvoimaa, tarvittiin riittävästi puuta. Jos tammi loppui kesken, se korvattiin punotuilla oksilla.
2 — Viikinkien kuoppatalot
Kuten nimestä voi päätellä, kuoppatalo (tanskaksi grubehus) on rakennettu osittain maan alle. Kyseessä ovat puoliksi maanalaiset talot: niiden perustukset on kaivettu 4–5 metriä maanpinnan alapuolelle. Maa muodostaa siis seinien alaosan. Tämä mahdollistaa ympäristön hyödyntämisen lämpöeristyksessä.
Toisin kuin pitkätalot, nämä asunnot olivat yhtä pitkiä kuin leveitä, ja joskus pyöreitä. Koska rakennusmateriaaleja tarvittiin vähän, niiden rakennuskustannusten arvioidaan olleen alhaiset.
Siksi ne olivat pieniä taloja, jotka oli tarkoitettu vaatimattomimmille perheille, ja niitä käytettiin toisinaan käsityöpajoina tai kaupankäyntiin. Lisäksi on todisteita siitä, että niissä säilytettiin myös ruokavarastoja. Ruotsin Löddeköppingessä on useita kuoppataloryhmiä, joiden uskotaan majoittaneen tilapäisesti matkustavia kauppiaita.
Vaikka tutkimuksissa on löydetty ulostejäämiä, on epätodennäköistä, että kuoppatalot olisivat olleet viikinkien käymälöitä. Kyseessä saattoivat olla jätteet, jotka poistettiin paikan rappeuduttua. Viikinkiajan päättymisen jälkeen tämä rakennustyyppi hylättiin.
3 — Viikinkien kaupunkitalot
Lähde: World History Encyclopedia (worldhistory.org)
Kaukana maatilojen ja viljelysmaiden ympärille järjestäytyneistä maaseuturakennuksista viikinkien kaupunkitalot olivat harvinaisia. Rakennusmateriaalit ja eristystekniikat olivat niissä kehittyneempiä. Huomaa heti, että talot ovat hienostuneempia ja niiden arkkitehtuuri modernimpaa. Ne olivat hieman korkeampia ja niissä oli yläkerta nukkumista varten.
Näistä asutuskeskuksista mainittakoon Uppsala, Kaupang ja Ribe, jotka olivat tunnettuja viikinkiajan kaupunkeja. Merkittävin näistä pikkukaupungeista oli Heiðabýr, joka tunnetaan nykyään nimellä Hedeby. Ennen vanhaan tämä kaupunki oli niin merkittävä, että sitä suojasi kaksi suurta eteläistä muuria: Dannevirke ja Kovirke.
Se on äskettäin liitetty Saksan alueeseen, oltuaan pitkään Tanskan hallussa. Koska yli tuhat vuotta vanhat rakennelmat ovat säilyneet siellä erinomaisesti, kaupunki on valittu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi.
4 — Viikinkilinnoitukset
Fyrkatin linnoituksen rekonstruktio lähellä Hobroa, Tanskassa.
Linnoitukset ovat pyöreitä viikinkitaloja, joita vahvistavat ulkopuolelta seinien tukena olevat pystysuorat puupilarit. Niiden tarkoituksena oli suojella kaupunkeja vihollisen hyökkäyksiltä. Turvallisuuden lisäämiseksi katto oli tehty puupäreistä.
Kaksi historiallista kohdetta kuvaa viikinkilinnoituksia: Fyrkatin linnoitus Hobrossa, joka on vanhin Tanskasta löydetty, ja Trelleborgin talo, joka sijaitsee Slagelsen lähellä.
5 — Venevajat
Näillä viikinkirakennuksilla oli aivan erityinen tehtävä: säilyttää laivoja ja veneitä silloin, kun ne eivät olleet merellä. Luonnollisesti niiden koko vaihteli viikinkilaivojen koon mukaan. Esimerkiksi langskip-laivat vaativat useita metrejä pitkiä vajoja. Monet arkeologiset kaivaukset ovat löytäneet merkkejä näistä rakennelmista suurten, merelle avautuvien järvien läheisyydestä.
Viikinkitalojen maantieteelliset vaihtelut
Suurina tutkimusmatkailijoina viikingit hallitsivat nopeasti aluetta. Pohjoismainen arkkitehtuuri koki siksi pieniä alueellisia vaihteluita, jotka liittyivät erityisesti ilmastoon ja ympäristön ominaisuuksiin. Kaksi viikinkitalojen sijaintia erottuu edukseen:
- Torfbæir, Islannin viikinkitalot eli turvetalot. Niiden katto on peitetty savimaalla, jonka päällä on nurmikkoa. Viikinkiajalta peräisin olevat maalaistalot on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, Innhus, toimi asuintilana ja ruoan varastointipaikkana, toinen, Uthus, oli varattu työkaluille ja karjalle. Tulivuorenpurkauksen seurauksena suurin osa turvetaloista on kadonnut. Yksi ikonisimmista rakennelmista on Haukadalurin laaksossa sijaitseva Eiríksstaðirin talo.
- Grönlannin viikinkitalot: Punaisen Eerikin valloittamilla mailla oli pieniä viikinkisiirtokuntia. Koska kestävää tammipuuta ei ollut saatavilla, siellä olevat viikinkitalot rakennettiin lähes kokonaan nurmesta ja turvelohkoista. Erik Torvaldssonin eli Punaisen Eerikin talo on nimeltään Brattahlid, ja se löytyy Qassiarsukista.
Organisaatio, sisustus ja viikinkihuonekalut
Vaikka viikinkitalojen ulkoinen arkkitehtuuri vaihtelee rajusti ympäristön, käyttötarkoituksen ja asukkaiden tarpeiden mukaan, sisätilat ovat melko vakioita. Kaikkialla Skandinaviassa viikinkiperintö oli yhtenäistä ja viikinkiajalle tyypillistä.
Viikinkitalon eri tilat
Sisäänkäynnillä on pitkä halli, joka toimii keskushuoneena, eldaskali. Tyypillisesti kaupunkitalojen hallit olivat vähemmän tilavia, mutta tämä selittyy sillä, että niissä asui myös vähemmän ihmisiä.
Se on yhteinen asuintila, aivan kuten juhlasali, jossa pidettiin pidot. Yhteisöllinen elämä oli viikinkiaikana ensiarvoisen tärkeää, mikä selittää tällaisten yhteisten tilojen olemassaolon.
Muissa huoneissa on sivuilla penkkejä nukkumista varten, kaukana palkkien muodostamasta keskikäytävästä. Korkeissa asunnoissa, kuten linnoituksissa ja viikinkien kaupunkitaloissa, on joskus toinen nukkumisalue yläkerrassa.
Korkea-arvoiset viikingit saattoivat järjestää erityisiä huoneita tietyille perheenjäsenille ja erottivat orjat ja vierailijat muista.
Ja tuli syttyi
Keskikäytävän lattia on tehty tiivistetystä maasta. Puulattiat oli varattu ylellisille asunnoille.
Näin syntyivät savupiippujen alkeelliset muodot. Useita kivillä rajattuja ja sementoituja kuoppia oli jaettu pitkin käytävää, ja jokaisella oli vastaava aukko katossa.
Nämä laitteet eivät palvelleet vain valon ja lämmön tuottamiseen, vaan myös ruoanlaittoon. Tarvittaessa lisättiin ylimääräinen valonlähde: puiset soihdut.
Tunnusomainen viikinkikosketus
Pohjoismainen kansa elävöitti sieluttomia seiniä intohimolla, jota he tunsivat kulttuuriaan kohtaan. Tämä tuo kaiken viehätyksen muinaisiin arkeologisiin löytöihin, jotka juontavat juurensa tähän aikaan. Kaikkialla Skandinaviassa museoissa ihastellaan:
- Viikinkihuonekaluja: erityisesti jakkaroita, arkkuja, sänkyjä ja veistettyjä puupöytiä. Näin arvokkaita esineitä löydettiin tutkimalla rikkaiden viikinkien hautoja ja kulttipaikkoja.
- Viikinkikoristeita: rikastutettu löytämällä pigmenttejä puutöistä, veistoksia ja viikinkiriimujen kaiverruksia, jotka on hienovaraisesti painettu talojen palkkeihin, sekä seinävaatteiden jäänteitä.
Viikinkitalot olivat todellinen pyhäkkö; rauhan tyyssija, jossa viikinkisoturit juhlivat voittojaan ja jossa pohjoismainen kulttuuri kukoisti. Vaatimattomista keinoista huolimatta nykyaikaiset skandinaaviset asunnot ovat saaneet suuren vaikutuksen niiden selkeydestä ja omaperäisyydestä.
